Raparperitoscapiiras ja kotitekoista jäätelöä (ilman jäätelökonetta)

Meillä raparperi ei menesty. Syy on joko maaperässä tai pienessä ruskeanenäisessä eläimessä joka silmät onnesta sikkurallaan makustelee raparperit suihinsa jos sen ulkoiluita pihalla ei vahdi (kahdesti olen raparperia istuttanut ja kahdesti vahtiminen on herpaantunut ja molemmilla kerroilla pieni, ruskea ja hyvin onnellinen eläin on löytynyt pihalta raparperi suussa... ) Onneksi on vaari ja vaarin raparperi ja ystäviä joilla sitä kasvaa ylenmäärin (jostain syystä raparperin ostaminen tuntuu hölmöltä? ja kaupan raparperit ovat usein jotenkin mauttomia?). Kesällä koko tuttavapiiri tietää että minä kykenen tuhoamaan litratolkulla raparperia ja silti sitä ei jää meille talveksi pakkaseen :D Raparperi taipuu hilloon, piiraisiin, siirappiin (maustaa juomat ja jätskit), mehuun ja mielellään tekisin siitä simaa jos vaan saisin sitä riittävästi haalittua kasaan (viimeksi olisi ollut, mutta piirashimo verotti varantoja taas liikaa)... Eli lahjoituksia otetaan vastaan! :D

Jokin aika sitten totesin että mun lienee taivuttava ja kokeiltava gluteenitonta ruokavaliota. Osansa saattoi olla vatsalla joka on ollut kipeä marraskuusta lähtien ja jota terveyskeskus ei vieläkään suostu tutkimaan. Toisaalta gluteeniton ruokavalio voi auttaa nivelkipuihin ainakin joidenkin lähteiden mukaan. Ei juuri hävittävää siis. Periaatteessa karttelen myös sokereita ja muuta turhaa hiilaria, mutta en kovinkaan fanaattisesti ja kun kerran kaapissa oli raparperia ja vieraita tulossa niin pitihän mun testata uusia gluteenittomia jauhoja... Gluteeniton leivonta on vielä aika hakusessa mulla joten googlettelin ohjeen ja enpä tainnut juurikaan edes soveltaa (mitä nyt manteli oli suurelta osin rouhetta ja osittain auringonkukan siemeniä kun tajusin leipoessani että lastuja on vain 50 g yhdessä pussissa... ups! Hyvää se oli silti). Ohje on muumimamman blogista joka on osoittautunut oikeaksi aarreaitaksi gluteenittomien juttujen osalta: http://gluteenitonmuumimamma.fi/tag/raparperi/ ja sitä tulee kerralla pellillinen joten kuvittelin että sitä riittäisi pakkaseenkin. Turha toivo. Kutsuin kylään pari sisarusta perheineen ja loput palaset vein raparperipuskan omistajalla kiitokseksi (ja rosmosin samalla itselleni sieltä mustaherukan lehtiä... haluaakohan kukaan mua enää kylään tämän jälkeen :D).

Gluteeniton raparperitoscapiiras (pellillinen)

Pohja:

• 150 g voita
• 5 kananmunaa
• 3 dl sokeria
• 5 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta
• 1½ tl leivinjauhetta
• 2 tl vaniljasokeria
• 1 l raparperinpaloja

Tosca:

•  200 g voita
• 2 dl sokeria
• 200 g mantelilastuja
• ½ dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta
• 2 rkl maitoa

1. Laita uuni 200°C.
2. Pohja: Sulata voi ja anna jäähtyä.
3. Kuori raparperinvarret ja viipaloi raparperi ohuelti.
4. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi.
5. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri.
6. Sekoita voisula munavaahtoon ja siivilöi joukkoon kuivat ainekset.
7. Sekoita varoen tasaiseksi.
8. Vuoraa leivinpelti leivinpaperilla ja kaada taikina pellille.
9. Ripottele raparperinpalat tasaisesti taikinan pinnalle.
10. Paista uunin alatasolla noin 25 minuuttia. Pohjan kuuluu tuntua kiinteältä, jotta toscan voi levittää vaivatta sen päälle.
11. Pohjan ollessa uunissa, valmista tosca: Sulata voi kattilassa ja lisää sokeri, mantelilastut, jauhot ja maito.
12. Kuumenna tosca.
13. Levitä kuuma toscaseos kakkupohjalle ja jatka paistamista noin 10 minuuttia keskitasolla.
14. Anna paistoksen jäähtyä hetki ennen kuin leikkaat sen sopiviksi paloiksi.

Piiraan kanssa maistui kivasti kotitekoinen jätski. Olen tehnyt melkoisen monta jäätelökokeilua nyt kun  kaupan jätskien sisällysluettelo ihmetyttää mua. Kaikki kokeilut on tehty ilman jäätelökonetta koska jotenkin pelkään että parin vuoden päästä ko kone olisi hautautuneena heti leipäkoneen ja leipägrillin ja blenderin kanssa samaan paikkaan... Toistaiseksi tämä on ollut musta paras resepti ilman konetta:

Jäätelö ilman konetta (vajaa 1 l) 

perusohje:

6 dl kuohukermaa

1 prk kondensoitua maitoa (en löytänyt makeuttamatonta)

vaniljaa 

Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon kondensoitu maito ja vanilja. Laita pakkaseen ja sekoittele n. tunnin välein. Jäätelö on valmista astian muodosta riippuen 2-3 tunnissa (laakeammassa astiassa jäätyy nopeammin). Tällä kertaa maustoin jäätelön paahdetuilla siemenillä joiden suolaisuus taittoi kivasti jäätelön makeutta (tämä ei todellakaan kaipaa yhtään sokeria! Ainakin makeutettu kondensoitu maito on todella imelää... 5 dl kermaa jätski on liian imelää, mutta 7 dl kermaa rakenne ei mielestäni enää ole yhtä hyvä eli kondensoitu maito auttaa selvästi rakenteen muotoutumisessa). 

Paahdetut siemenet (korvaa suolapähkinät pähkinäallergisille!)

Erilaisia siemeniä reilusti (meillä auringonkukan siemeniä, kuorellisia manteleita karkeana rouheena ja kurpitsan siemeniä)

suolaa

hunajaa

(voita tai öljyä)

Kaada siemenet uunipellille ja ripottele mausteet päälle. Hunajaa ei jäätelöön tuleviin siemeniin kannata liiaksi laittaa (koska jätski jo on kovin makeaa) ja suolan kannattaa mielestäni olla merisuolaa. Voita tai öljyä tarvitaan vain hippunen. Paahda siemeniä koko ajan vahtien joitakin minuutteja uunissa jonka lämpö on 225 astetta. Kun siemenet ovat kullanpaahteisia ota ne ulos (palavat todella nopeasti eli ole tarkkana!). Näitä voi käyttää naposteluun, salaatteihin, keittoihin sydämeksi, mutakakkuun jne. Periaatteessa kaikessa siinä missä muuten käytetään paahdettuja pähkinöitä. Moni pähkinäallerginen kun pystyy syömään siemeniä (varmista asia ennen kuin tarjoilet niitä)

Salaattia Vernan tapaan

Hiilareiden välttely johtaa väistämättä salaatin syömisen lisäämiseen... ja jossain vaiheessa se salaatti+tomaatti+paprika+kurkku milloin minkäkin asian kanssa alkaa yleensä tökkimään... Vaikka se onkin ihan hyvää (!) ja vaikka siihen nakkaisi mitä lisukkeeksi. Niinpä uuden toimivan salaattikombon löytö tuntuu melkein lottovoitolta (samaan aikaan voi vähän ihmetellä että miten sitä onkin niin mielikuvitusköyhä ettei tätäkään ite tajunnut?). 

Kiitos Innalle joka tuli meille salaattitarpeineen nälkäisenä ennen lenkkitreffejä ja kiitos myös Verna joka oli opettanut salaatin Innalle :) Tätä meillä syödään tänä kesänä... 

Salaatti Vernan tapaan

* lajitelma erilaisia salaatteja (meillä oli paikallisia salaatteja joita ilokseni löysin prismasta: lollo rossoa, sidesalaattia ja tammenlehteä)

* kevätsipulia 

* tomaattia (meillä keltaista luumutomaattia)

* kurkkua (meillä kaverin kasvattamaa kurkkua nam!) 

* (porkkanaa... en voinut vastustaa kiusausta lisätä paria pientä porkkanaa, ne ovat niiin hyviä!)

* kirsikoita tai mansikoita (joo laitoin molempia... koska molempi parempi)

* ja jotain kunnolla suolaista. 

Alkuperäisessä ohjeessa mukana on homejuustoa (Auraa) mutta minä en homejuustoa syö (tulee migreeni ja se maistuukin musta pahalta :D ). Nyt kokeiltiin serranon kinkulla, savujuustolla ja Piave:lla. Toimii! Aiemmin olen jo toki testannut sekä fetan että halloumin. Cheddarkin oli syötävää, mutta selkeästi tämä salaatti kaipaa seurakseen jotain voimakkaampaa ja suolaista. Salaatti kuuluisi syödä balsamicon ja oliiviöljyn kera. Mutta mä olen syönyt sitä ilman balsamicoa ja milloin milläkin kastikkeella... (sama migreeniongelma kun tuppaa iskemään sen balsamiconkin kanssa). Ja on hyvää! Kirsikoiden ja mansikoiden makeus tuo salaattiin ihanasti eloa ja kun mukana on se suolainen, juuston umami ja pientä karvaus tomaateista ei perusmauista puutu kuin hapan (tulisiko se juuri siitä balsamicosta! No tulisi tietysti!) joten ilmankos se on niin makoisaa... 

Madekeittoa

Kauppahallissa oli paikallista tuoretta madetta. Made on ihana kala ja jos sitä vielä saa läheltä kalastettuna niin... Kalaa tulee syötyä ihan liian vähän ja aika usein se painottuu meillä loheen. En vaan osaa tehdä vaaleita tai pikkukaloja niin että tykkäisin niistä. Ahvenet ovat toki hyviä ja siika, mutta vähän niitäkään tulee laiteltua. Madetta sen sijaan ostetaan kyllä aina kun sitä on saatavilla. Kesällä nautiskelen siitä että kalasatama on lähellä: pari kolikkoa taskuun ja lenkille ja hyvällä tuurilla voi onnistua tulemaan satamaan siihen aikaan kun kalastaja tulee maihin ja kala on niin tuoretta ettei tuoreempaa olekaan! Lähiruokaa ilman turhia väliportaita ja tuoretta. Parempaa ei olekaan oikeasti. Näin marraskuussa haave lähiruuasta joka olisi vielä sesongissa pistää aika hiljaiseksi... Mutta kauppahallissa tosiaan bongasin tämän kala-aarteen (ja sen lisäksi vielä kotimaisia omenoita ja päärynöitä, valkosipulia, sipulia, perunaa, porkkanaa ja heppaa sekä koirille possun luita). En viihdy kaupungissa enkä siellä halua asua, mutta kauppahallin haluaisin kyllä tähän lähelle!

Madekeitto pienellä twistillä

300g madetta putsattuna
vettä
2-3 perunaa
2 porkkanaa
2 (luomu luumu)tomaattia (mukana koska halusin ruokaan lisää tomaatin hyviä ravintoaineita, jätä pois jos haluat klassisemman kalakeiton)
1 shalottisipuli
1 valkosipulin kynsi
1 dl valkoviiniä
n. 1 dl kuohukermaa
merisuolaa, (musta)pippuria (valkopippuri olisi klassisempi valinta, mutta en voi sitä syödä), sitruunamehua

Pilko sisuskaluista perattu made pienemmiksi paloiksi (jos se ei mahdu kattilaan). Laita palat kattilaan ja lisää vettä niin että made peittyy. Heitä joukkoon suolaa ja pippuria sekä valkoviini + sitruunamehua ja keitä kala kypsäksi. Kuori ja pilko kasvikset sillä aikaa kun made kiehuu. Kun kala on kypsä siivilöi liemi talteen ja nakkaa kasvikset kiehumaan kalaliemessä. Perkaa kala irti ruodoista. Keitä kasvikset kypsäksi ja soseuta ne sauvasekoittimella soseeksi. Lisää joukkoon kermaa ja kalan palaset (osan voi jättää keiton päälle koristeeksi) ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa suolaa.

Hampurilaiset alusta asti (ketsuppi, sinappi ja majoneesi)

Hampurilaisethan on roskaruokaa. Nopeeta, täyttävää, täynnä epämääräisiä lisäaineita... vai miten se meni? Päätettiin tehdä mokomat alusta asti itse niin tiedetään ainakin mitä sinne meni :)


Ketsuppi

500g tomaatteja
1 punasipuli
1 valkosipulin kynsi
1 kuivattu chili (miehen tuliaisia Intiasta joten lajike on suuri mysteeri :D no muunkin maalaiset kelpaa)
reilu 1 dl ruokokidesokeria
1 dl valkoviinietikkaa
vajaa 1tl mustapippuria
1 tl suolaa

Pilko tomaatit, sipuli ja valkosipuli. Nakkaa kaikki ainekset kattilaan ja keittele reilu tunti. Soseuta sauvasekoittimella ja tarkista maku (me lisättiin vähän suolaa tässä vaiheessa). Säilö lasipurkissa (voisi varmaan umpioida niin kuin hillon, mutta tästä tulee oikeasti niin pieni määrä että eipä maksa vaivaa).

Sinappi

1 dl tummaa olutta
1 dl sinappijauhetta (Colman's)
1/2 dl hunajaa
1/2 rkl perunajauhoja
1 kananmuna
1 tl suolaa
1 rkl valkoviinietikkaa

Sekoita etikkaa lukuunottamatta ainekset ja anna seisoa n. 10 minuuttia. Lisää etikka, sekoita voimakkaasti ja kiehauta (edelleen sekoitellen). Jäähdytä pikaisesti (nakattiin keitos ulos) ja purkita.



Majoneesi

1 kananmuna
2,5 dl öljyä (käytin rypsi)
1 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl sitruunamehua
1 tl suolaa
vajaa 1 tl pippuria
reilu 1 tl dijon sinappia (tai sitä itse tehtyä jonka ohje ohessa)

Kaikki ainekset samaan astiaan ja pikainen surautus sauvasekoittimella (n. 10 sekuttia pitäisi riittää). Majoneesin voi halutessaan maustaa monellakin tapaa (esimerkiksi sillä chilillä tai valkosipulilla ja tästä saa Caesar kastikkeen kun lisää joukkoon anjoviksia ja parmesania + valkosipulia), mutta me jätimme omamme maustamatta sen kummemmin kun ketsupissa oli jo potkua chilistä.


Sämpylät (n. 8 isoa sämpylää)

3 dl maitoa
2 dl kaurahiutaleita
2 dl vettä
reilu 2 rkl öljyä
1 pss kuivahiivaa (11g)
2 rkl hunajaa
1 tl suolaa
2 dl paahdettua sipulia (fuskasin ja käytin valmista)
sämpyläjauhoja

tee maidosta ja kaurahiutaleista suolalla ja hunajalla maustettu löysä puuro mikrossa. Anna jäähtyä hiivan herätyslämpöön. Lisää joukkoon käden lämpöistä tai hieman lämpimämpää vettä ja hiiva. Lisää joukkoon myös paahdettu sipuli, öljy ja jauhoja niin että taikina alkaa irrota leivonta-astian reunoilta. Anna kohota liinan alla vähintään 30 minuuuttia. Leivo kohotuksen jälkeen sämpylöiksi vehnäjauhojen avulla ja paista 225 asteessa kullanruskeiksi (kypsyyden voi tarkistaa kopauttamalla sämpylän pohjaa, kypsä sämpylä kumisee). Sämpylän pintaan saa kauniimman värin voitelemalla sen kananmunalla.

Pihvit

800g jauhelihaa
mustapippuria
suolaa
cajun maustetta

Lopuksi tarvitaan vielä pihvit. 8 sämpylästä tulee 8 hampurilaista n. 800g jauhelihaa. Jaa jauheliha 8 osaan. Painele pihvit ohuiksi levyiksi ja paista joko pannulla tai uunissa (250 astetta 15 minuuttia). Pintamausta pihvit suolalla, mustapippurilla ja cajun mausteella.

Lisäksi meillä oli hampurilaisten välissä jääsalaattia, tomaattia, cheddaria (tätä ei tehty itse, voi meitä laiskoja!), punasipulia ja maustekurkkuviipaleita (jotka ostettiin myös valmiina kun haluttiin saada ruoka yhden päivän sisällä valmiiksi).

Maailman helpoin omenapiiras (pannupulla)

Kaupassa oli ihania ihania puolalaisia omenoita. Kauniita kuin syyspäivä. Vihreitä. Punaisia. Punavihreitä. Minä en voi syödä omenoita. Paitsi kypsänä. Joten omenapiiras siinsi mielessä heti kun näin omenat. Alunperin tarkoitus oli tehdä kinuskikissan blogista bongattua piirasta, mutta tietysti siellä oli huoltokatko juuri kun piiraan himo yltyi suurimmaksi. Sitten keksin että meillä ei ole tehty aikoihin mitään mummun (äidin äiti) pannupulla -reseptillä. Ei vaikka se oli jossain vaiheessa ihan vitsi jo "ai sä olet leiponut... mitä siihen pannupullaan tällä kertaa tuli?"... Mutta kun se on niin helppo! Ei tee paljoa tiskiä. Onnistuu vaikka puoliunessa. Ainekset on kotona yleensä aina valmiina. Muuntautuu moneen ja valmistuu nopeasti!


Pannupulla (pellillinen)

6 kkp (vehnä)jauhoja
3 kkp sokeria
3 kkp (saa olla reilusti) maitoa (tai piimää, tai mehua tms)
voita vajaa kahvikupillinen (sulata mikrossa)
4tl leivinjauhetta

(+ omenaa, mantelia ja raesokeria)

päälle raesokeria, kanelisokeria, marjoja, hedelmiä...
Paistetaan 225 asteessa n. 15 minuuttia.

Tuossa siis perusohje. Mitat on ilmoitettu kahvikuppeina eli kyse on oikeastaan vaan ainesten suhteesta eikä sekään ole niin millin tarkkaa. Jauhot voi helposti vaihtaa ainakin kaurajauhoihin (testattu on ja toimii), maidon piimään (käytin tälläkin kertaa koska silloin piiraasta tulee pehmeämmän makuista) tai mehuunkin sen voi vaihtaa (jos maito ei käy) ja voin voi toki muuttaa margariiniin (myös kasvipohjaiseen). Eli tarvittaessa tästä saa munattoman, gluteenittoman ja maidottoman. Sokerinkin voi vaihtaa makeutusaineeseen tai johonkin terveellisempään sokeriin. Kaikki ainekset nakataan vaan sekaisin, mitään ei tarvi vaahdottaa tai vaivata tai nyppiä. Ja se paistuu nopeasti. Eli jos yllätysvieraat soittavat matkalta niin tämä pelastaa. Päälle voi nakata melkein mitä vaan: perinteisin versio lienee se raesokeri + kaneli ja sen lisäksi olen kokeillut mustikkaa, ananasta, nektaria jne ja nyt tosiaan päälle livahti omenaa, karkeasti rouhittua mantelia, raesokeria ja kanelia. Piiras on mehevä ja omena tuo siihen kosteutta jolloin mantelit ja raesokeri toimii mukavana kontrastina rakenteessa.

Mustaa kultaa (kaarnikkamehua) ja miten selättää marjastusahdistus

Lienee paras todeta nyt ihan heti aluksi että inhoan marjastusta. Olen siinä hidas ja epätehokas ja mua alkaa ahdistaa jos joku kutsuu mut marjastamaan. Kuulen saman tien pääni sisällä nalkuttavan äänen joka valittaa siitä etten osaa poimia marjoja tehokkaasti ja että mun jäljiltä puskat on vielä ihan täynnä ja maassakin on hyviä marjoja tallottuna. Valikoin parhaat pusikot, en jaksa kerätä yksittäisiä ja mun hermot alkaa palaa noin puolen tunnin jälkeen (se on sattumoisin myös sama aika jonka jälkeen selkä alkaa mennä pysyvästi jumiin jota saa parannella kotona viikkoja ennen kuin se on ok). Sitten haluaisin vaan kotiin vällyjen väliin juomaan kaakaota ja lukemaan hyvää kirjaa (enkä ainakaan putsaamaan ämpäritolkulla mustikkaa, puolukkaa tai mitään muutakaan). En ole koskaan keränny opintoihini rahaa marjoilla tai saanut merkittävää ruokapöydän täydennystä metsästä.

Ja silti mua ahdistaa kun kuulen uutisia siitä miten paljon marjoja jää metsään. Mulla ei nimittäin ole mitään ongelmaa syödä marjoja ja ne istuisivat mun syömisideologiaankin oikein kivasti. Kunhan vaan joku muu keräis. Toisaalta mua ei tietysti huvita maksaa marjoista maltaita kun niitä ois metsät pullollaan jos vaan saisi itsestään irti sen että keräis. Varsinainen dilemma vai mitä?

Joku vuosi sitten päätin alkaa selättää marjastusahdistusta vähitellen. Omaksua kokonaan uudenlaisen ajattelun aiemman asemesta kun se aiempi itsensä syyttely sekä metsän ulkopuolella ("Kyllä mun pitäis kerätä marjoja, selkä on tekosyy: katsopa missä kunnossa mummot marjojen perässä huhkii! Suunnillen pattereita vaihdellaan puskan välissä ja yhtään valitusta ei kuulu... ilmaista ruokaa metsät pullollaan, älytöntä ostaa kaupasta") että siellä metsässä ("On se onnetonta ettei aikuinen ihminen saa yhtä ämpäriä täyteen... pitäisi poimia järjestelmällisemmin, tehokkaammin, nopeammin! joku vielä tulee perässä ja itkee huonosti poimittuja puskia")... ei auta mitään! Koska lenkillä ne marjat katsovat syyttävästi ja radiossa uutistenlukija kauhistelee kuinka paljon jää hyödyntämättä ja kotona ilmaislehdessä on marjapiiraan ohje... oli pakko alkaa tehdä jotain.

Ihan ensiksi piti muuttaa omaa ajatusta. Ei ole pakko saada koko ämpäriä täyteen. Ei ole pakko suorittaa siellä metsässäkin. Ei ole pakko olla yhtä tehokas kuin mummo tai thaimaalainen marjan kerääjä. Me ei eletä pula-aikaa. Me ei kuolla nälkään vaikka en keräis marjan marjaa. Ei edes sairastuta keripukkiin! Mikä onni! Jos mummun nuoruudessa ois eletty näin yltäkylläisesti niin sekin saattai loikkia mättäältä toiselle sen kummemmin murehtimatta sitä että taakse jäi joku mustikka. Ja mun leväperäisen poiminnan jälkeen ei tartte kenenkään itkeä siitä kuinka metsästä ei löydy poimijoiden jäljiltä marjan marjaa. Eikä mun jälkeeni jää yhtään nälkään kuollutta karhua. Se on varma se.

Iso ämpäri ahdistaa. Jos on oikein huono päivä niin se pieni ämpärikin ahdistaa. Varsinkin jos sattuu kaatumaan polulla kun ämpäri on jo (huom: jo ei vasta!) puolillaan. Mulla onkin marjastuksessa mukana purkki. Eikä sekään saa ainakaan opetteluvaiheessa olla iso. Ota siis mukaan pienin purkki jonka omistat (ja jos et omista pientä niin hommaa semmoinen). Kerää se täyteen (ja iloitse ekan kerran siitä että joku asia on lopulta täynnä) ja jos poimimisintoa on vielä jäljellä niin poimi suuhun. Olen syönyt monta monta iltapalaa suoraan metsästä suihini ja monena iltana en ole viitsinyt edes kerätä siihen purkkiin (joka toimii sitten aamupalana).

Kaikkia marjoja ei ole pakko kerätä yhdestä kohtaa. Eikä kyllä ole olemassa lakia tai asetusta joka sanoisi että purkin kaikkien marjojen on pakko olla samaa lajia. Kunhan ovat syötäviä. Eli jos kiinnostus mustikoista siirtyy kesken kaiken puolukkaan niin anna palaa, elä villisti, pistä elämä risaiseksi ja kerää sekamarjoja!

Kaikkien ei myöskään ole mikään pakko kerätä juuri mustikkaa ja puolukkaa. Valikoi reilusti se marja josta tykkäät tai se jonka kerääminen tuottaa vähiten tuskaa. Minä olen keskittynyt pääasiassa keräämään kaarnikkaa eli variksen marjaa. Se on kiitollinen kerättävä, sillä meillä sitä kasvaa paljon ja se tekee paljon marjoja. Pohjois-Suomessa lajike on muuten eri kuin etelässä eli meillä marjat ovat maukkaampia kuin etelässä. Kaarnikan ravintoarvo on hyvä, se on helppo poimia ja siitä saa ihanaa hilloa ja mehua. Minua kiehtoo myös se ajatus että kerään metsästä jotain sellaista mitä moni muu ei osaa hyödyntää ollenkaan. Lähes roskamarjana pidetty kaarnikka kun on oikeasti minulle metsän mustaa kultaa.

Kaarnikka on musta (tai lähes musta) marja joka karvaa ikivihreissä varvuissa. Mustat marjat uppoavat helposti varvikon varjoihin varsinkin kun taitavat kasvaa siellä edellisen vuosikasvun rajalla. Mutta marjat kasvavat ryppäinä ja lähtevät lähes roskattomina irti kevyesti vetämällä varvusta. Eivät ole kauhean maukkaita näin, mutta jalostuvat kyllä melkoisiksi herkuiksi. 

Marjoja poimiessa ei ole pakko toimia kuin kone. Voi ihan luvallisesti istahtaa alas, miettiä syntyjä syviä, vaihtaa paikkaa, leikittää koiraa tai ajatella. Minä olen miettinyt marjamättään ääressä mummoja. Kummastakin omasta on aika jättänyt ja varsinkin isän äiti yhdistyy mielessä moneen marjaherkkuun ja toisaalta juuri sinne marjastustraumojen alkulähteille. En tykkää käydä hautausmaalla muistelemassa vainajia eikä minulla ole muutenkaan siihen mitään sääntöä (en muista syntymäpäiviä, kuolinpäiviä tai muita vastaavia), mutta marjavarpujen luona ajatus kulkee usein mummoihin. Minä vietän hiljaisen hetken mieluummin marjassa ja lähetän sieltä kiitoksen marjamehureseptistä kuin että menisin haudalle. Luulen että se sopii mummoillekin aivan hyvin.

Nyt taitaa olla takana ehkä neljäs vuosi marjastuskammon selätystä ja ensimmäistä kertaa minulla on niin paljon marjoja että pystyin kokeilemaan mehun/nektarin valmistusta. Lapsuudessa ei ollut olemassa mummon kaarnikkanektaria parempaa juomista. Alkuperäinen resepti on hukkateillä joten kokeilin kahdella eri versiolla:

Kaarnikkanektari
5dl kaarnikkaa
5 dl vettä
1 dl sokeria
Keitä marjoja mehussa ja soseuta (käytin sauvasekoitinta), lisää sokeri ja kiehauta + pullota.

Tämä jäi vähän laimeaksi minusta joten vähemmän vettä ja ehkä enemmän sokeria toimisi paremmin.


Nyt tekeytymässä on myös toinen mehuversio

Variksenmarjajuoma
2,5 l kaarnikoita
0,75 l vettä
1 tl viinihappoa
sokeria
Survo marjat. Lisää vesi ja happo. Anna seistä huoneen lämmössä 1-3 vrk. Siivilöi. Lisää sokeria (sekoita kunnes sokeri sulaa) ja pullota.

Ensimmäisessä ohjeessa kiehtoi se että marjat jäävät mehuun. Muistan että mummon mehussa oli sattumia. Tosin ei ehkä noin paljoa? Toisessa taas kiehtoo se että mehua ei keitetä jolloin vitamiinien pitäisi säilyä paremmin. Jää nähtäväksi miltä tämä toinen maistuu...

Tällaiseksi mehuksi se roskamarja muuntuu. Ja on muuten hyvää. 

Katkarapukeittoa

Nyt alkaa olla olla jo sen verran viileää että ruokarintamalla mieli kääntyy keittojen ja patojen puoleen. Tämä katkarapukeitto oli alunperin pata ruoka joka kehoitettiin syömään valkoisen riisin kanssa. No valkoisen riisin ravintoarvo on mitä on, joten se on aikojen saatossa jätetty pois ja padasta on kehkeytynyt keitto. Laitan tähän nyt ensin tämän pikaversion joka on siitä hyvä että jos lisää katkaravut vasta ihan lopuksi (melkein jopa lautaselle vasta niin keitto toimii näppärästi eväänäkin (eväänä katkikset kun lämpenevät ihan riittävästi siellä työpaikan tms mikrossa). Katkarapuja kun ei missään nimessä kannata kuumentaa yhtään enempää kuin on aivan pakko: niistä tulee sitkeitä jos kuumennetaan liikaa. Huomaa että valtaosa pakastealtaan katkaravuista on kypsiä tai ainakin esikypsennettyjä ja suolattuja joten suolan määräkin kannattaa säätää valmiiksi vasta ihan lopussa. Kypsä katkarapu on vaaleanpunainen ja raaka harmahtava. Kuorineen ostetuista katkaravuista (tai vaikka rapujuhlien jämä kuorista) saa keitettyä liemenkin. Kerron reseptin lopussa kuinka se käy. Karppaaja saattaa olla niinkin rohkea että laittaa keittonsa silmäksi smetanaa, creme fraichea tai vastaavaa... 

Katkarapukeittoa (3-4 annosta)

25g voita (tai hätätilassa tilkka öljyä)
pätkä purjoa jos sitä kaapissa on (kesällä käytämme kyllä kevätsipulia ja talvella usein mitä sipulia vaan käsillä sattuu olemaan)
pari (kolme) valkosipulin kynttä

Pilkotaan sipulit ja kuullotetaan ne pikaisesti rasvassa. 

1 - 2 prk tomaattimurskaa
(meri)suolaa ja 1 - 2 tl cayenne pippuria tai chiliä (olen käyttänyt menestyksekkäästi myös kuivattuja chilejä joita mies toi Intiasta sekä chilitahnaa jne)
ripaus mustapippuria ja sokeria (sokeri taittaa kitkeryyttä tomaatista, mutta ei ole välttämätön jos välttelet sokeria)

Lisätään sipulisilppuun ja haudutetaan sen aikaa kun aikaa on. Lisätään vettä tai mieluummin katkarapulientä (valmistus kerrottu lopussa) sekaan jos menee kovin kuivan oloiseksi. Myös pieni loraus valkoviiniä toimii kivasti keiton jatkeena. Se sopii myös nautittavaksi ko keiton kanssa. Niin paitsi jos kyse on työeväästä jolloin se ei ehkä ole kovin suotavaa.  
(Ohje käskee hauduttaa vähintään 30 minuuttia, mutta me on kyllä syöty pikaisemmallakin haudutuksella. Toisaalta parhaimmillaan tämä on oikeasti rauhassa hauduteltuna)

2dl kuohukermaa (voi käyttää enemmänkin, kerman asemesta myös smetana taikka vaikka creme fraiche sopii)
sekä paljon katkarapuja: 400g kuorittuja tai 750 g kuorellisia

Lisätään kerma ja katkaravut ja lämmitetään vielä sen verran että keitto pulpahtaa. Huom: katkarapuja ei saa keittää hengiltä!

Tarjoillaan vaalean leivän kera (jos sitä sattuu olemaan ja jos sitä sattuu syömään) ja jos pihalla kasvaa vielä ruohosipulia niin sitä voi palastella keiton päälle väriksi. 


Jos aikaa on enemmän niin sama keitto tehdään katkaravun kuorien liemeen, mutta näin pikaversiossa pärjätään hyvin ilmankin.

Katkaravun (tai ravun kuoriliemi)
Sulata kuorelliset katkaravut ja kuori ne. Käytännössä niiltä taitetaan pyrstö ja pää ja sen jälkeen poistetaan kuori. Muista irrottaa tummana näkyvä suoli! Keittele muita kuin suoli osaa vedessä max 15 min (ravun kuoria voi keittää 30 min, mutta katkiksista tulee ikävän makuisia liian pitkällä keittoajalla). Vettä sen verran että peittyvät. Lisää ripaus suolaa. Siilaa kuoret pois ja käytä liemi keittoihin.