Madekeittoa

Kauppahallissa oli paikallista tuoretta madetta. Made on ihana kala ja jos sitä vielä saa läheltä kalastettuna niin... Kalaa tulee syötyä ihan liian vähän ja aika usein se painottuu meillä loheen. En vaan osaa tehdä vaaleita tai pikkukaloja niin että tykkäisin niistä. Ahvenet ovat toki hyviä ja siika, mutta vähän niitäkään tulee laiteltua. Madetta sen sijaan ostetaan kyllä aina kun sitä on saatavilla. Kesällä nautiskelen siitä että kalasatama on lähellä: pari kolikkoa taskuun ja lenkille ja hyvällä tuurilla voi onnistua tulemaan satamaan siihen aikaan kun kalastaja tulee maihin ja kala on niin tuoretta ettei tuoreempaa olekaan! Lähiruokaa ilman turhia väliportaita ja tuoretta. Parempaa ei olekaan oikeasti. Näin marraskuussa haave lähiruuasta joka olisi vielä sesongissa pistää aika hiljaiseksi... Mutta kauppahallissa tosiaan bongasin tämän kala-aarteen (ja sen lisäksi vielä kotimaisia omenoita ja päärynöitä, valkosipulia, sipulia, perunaa, porkkanaa ja heppaa sekä koirille possun luita). En viihdy kaupungissa enkä siellä halua asua, mutta kauppahallin haluaisin kyllä tähän lähelle!

Madekeitto pienellä twistillä

300g madetta putsattuna
vettä
2-3 perunaa
2 porkkanaa
2 (luomu luumu)tomaattia (mukana koska halusin ruokaan lisää tomaatin hyviä ravintoaineita, jätä pois jos haluat klassisemman kalakeiton)
1 shalottisipuli
1 valkosipulin kynsi
1 dl valkoviiniä
n. 1 dl kuohukermaa
merisuolaa, (musta)pippuria (valkopippuri olisi klassisempi valinta, mutta en voi sitä syödä), sitruunamehua

Pilko sisuskaluista perattu made pienemmiksi paloiksi (jos se ei mahdu kattilaan). Laita palat kattilaan ja lisää vettä niin että made peittyy. Heitä joukkoon suolaa ja pippuria sekä valkoviini + sitruunamehua ja keitä kala kypsäksi. Kuori ja pilko kasvikset sillä aikaa kun made kiehuu. Kun kala on kypsä siivilöi liemi talteen ja nakkaa kasvikset kiehumaan kalaliemessä. Perkaa kala irti ruodoista. Keitä kasvikset kypsäksi ja soseuta ne sauvasekoittimella soseeksi. Lisää joukkoon kermaa ja kalan palaset (osan voi jättää keiton päälle koristeeksi) ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa suolaa.

Hampurilaiset alusta asti (ketsuppi, sinappi ja majoneesi)

Hampurilaisethan on roskaruokaa. Nopeeta, täyttävää, täynnä epämääräisiä lisäaineita... vai miten se meni? Päätettiin tehdä mokomat alusta asti itse niin tiedetään ainakin mitä sinne meni :)


Ketsuppi

500g tomaatteja
1 punasipuli
1 valkosipulin kynsi
1 kuivattu chili (miehen tuliaisia Intiasta joten lajike on suuri mysteeri :D no muunkin maalaiset kelpaa)
reilu 1 dl ruokokidesokeria
1 dl valkoviinietikkaa
vajaa 1tl mustapippuria
1 tl suolaa

Pilko tomaatit, sipuli ja valkosipuli. Nakkaa kaikki ainekset kattilaan ja keittele reilu tunti. Soseuta sauvasekoittimella ja tarkista maku (me lisättiin vähän suolaa tässä vaiheessa). Säilö lasipurkissa (voisi varmaan umpioida niin kuin hillon, mutta tästä tulee oikeasti niin pieni määrä että eipä maksa vaivaa).

Sinappi

1 dl tummaa olutta
1 dl sinappijauhetta (Colman's)
1/2 dl hunajaa
1/2 rkl perunajauhoja
1 kananmuna
1 tl suolaa
1 rkl valkoviinietikkaa

Sekoita etikkaa lukuunottamatta ainekset ja anna seisoa n. 10 minuuttia. Lisää etikka, sekoita voimakkaasti ja kiehauta (edelleen sekoitellen). Jäähdytä pikaisesti (nakattiin keitos ulos) ja purkita.



Majoneesi

1 kananmuna
2,5 dl öljyä (käytin rypsi)
1 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl sitruunamehua
1 tl suolaa
vajaa 1 tl pippuria
reilu 1 tl dijon sinappia (tai sitä itse tehtyä jonka ohje ohessa)

Kaikki ainekset samaan astiaan ja pikainen surautus sauvasekoittimella (n. 10 sekuttia pitäisi riittää). Majoneesin voi halutessaan maustaa monellakin tapaa (esimerkiksi sillä chilillä tai valkosipulilla ja tästä saa Caesar kastikkeen kun lisää joukkoon anjoviksia ja parmesania + valkosipulia), mutta me jätimme omamme maustamatta sen kummemmin kun ketsupissa oli jo potkua chilistä.


Sämpylät (n. 8 isoa sämpylää)

3 dl maitoa
2 dl kaurahiutaleita
2 dl vettä
reilu 2 rkl öljyä
1 pss kuivahiivaa (11g)
2 rkl hunajaa
1 tl suolaa
2 dl paahdettua sipulia (fuskasin ja käytin valmista)
sämpyläjauhoja

tee maidosta ja kaurahiutaleista suolalla ja hunajalla maustettu löysä puuro mikrossa. Anna jäähtyä hiivan herätyslämpöön. Lisää joukkoon käden lämpöistä tai hieman lämpimämpää vettä ja hiiva. Lisää joukkoon myös paahdettu sipuli, öljy ja jauhoja niin että taikina alkaa irrota leivonta-astian reunoilta. Anna kohota liinan alla vähintään 30 minuuuttia. Leivo kohotuksen jälkeen sämpylöiksi vehnäjauhojen avulla ja paista 225 asteessa kullanruskeiksi (kypsyyden voi tarkistaa kopauttamalla sämpylän pohjaa, kypsä sämpylä kumisee). Sämpylän pintaan saa kauniimman värin voitelemalla sen kananmunalla.

Pihvit

800g jauhelihaa
mustapippuria
suolaa
cajun maustetta

Lopuksi tarvitaan vielä pihvit. 8 sämpylästä tulee 8 hampurilaista n. 800g jauhelihaa. Jaa jauheliha 8 osaan. Painele pihvit ohuiksi levyiksi ja paista joko pannulla tai uunissa (250 astetta 15 minuuttia). Pintamausta pihvit suolalla, mustapippurilla ja cajun mausteella.

Lisäksi meillä oli hampurilaisten välissä jääsalaattia, tomaattia, cheddaria (tätä ei tehty itse, voi meitä laiskoja!), punasipulia ja maustekurkkuviipaleita (jotka ostettiin myös valmiina kun haluttiin saada ruoka yhden päivän sisällä valmiiksi).

Maailman helpoin omenapiiras (pannupulla)

Kaupassa oli ihania ihania puolalaisia omenoita. Kauniita kuin syyspäivä. Vihreitä. Punaisia. Punavihreitä. Minä en voi syödä omenoita. Paitsi kypsänä. Joten omenapiiras siinsi mielessä heti kun näin omenat. Alunperin tarkoitus oli tehdä kinuskikissan blogista bongattua piirasta, mutta tietysti siellä oli huoltokatko juuri kun piiraan himo yltyi suurimmaksi. Sitten keksin että meillä ei ole tehty aikoihin mitään mummun (äidin äiti) pannupulla -reseptillä. Ei vaikka se oli jossain vaiheessa ihan vitsi jo "ai sä olet leiponut... mitä siihen pannupullaan tällä kertaa tuli?"... Mutta kun se on niin helppo! Ei tee paljoa tiskiä. Onnistuu vaikka puoliunessa. Ainekset on kotona yleensä aina valmiina. Muuntautuu moneen ja valmistuu nopeasti!


Pannupulla (pellillinen)

6 kkp (vehnä)jauhoja
3 kkp sokeria
3 kkp (saa olla reilusti) maitoa (tai piimää, tai mehua tms)
voita vajaa kahvikupillinen (sulata mikrossa)
4tl leivinjauhetta

(+ omenaa, mantelia ja raesokeria)

päälle raesokeria, kanelisokeria, marjoja, hedelmiä...
Paistetaan 225 asteessa n. 15 minuuttia.

Tuossa siis perusohje. Mitat on ilmoitettu kahvikuppeina eli kyse on oikeastaan vaan ainesten suhteesta eikä sekään ole niin millin tarkkaa. Jauhot voi helposti vaihtaa ainakin kaurajauhoihin (testattu on ja toimii), maidon piimään (käytin tälläkin kertaa koska silloin piiraasta tulee pehmeämmän makuista) tai mehuunkin sen voi vaihtaa (jos maito ei käy) ja voin voi toki muuttaa margariiniin (myös kasvipohjaiseen). Eli tarvittaessa tästä saa munattoman, gluteenittoman ja maidottoman. Sokerinkin voi vaihtaa makeutusaineeseen tai johonkin terveellisempään sokeriin. Kaikki ainekset nakataan vaan sekaisin, mitään ei tarvi vaahdottaa tai vaivata tai nyppiä. Ja se paistuu nopeasti. Eli jos yllätysvieraat soittavat matkalta niin tämä pelastaa. Päälle voi nakata melkein mitä vaan: perinteisin versio lienee se raesokeri + kaneli ja sen lisäksi olen kokeillut mustikkaa, ananasta, nektaria jne ja nyt tosiaan päälle livahti omenaa, karkeasti rouhittua mantelia, raesokeria ja kanelia. Piiras on mehevä ja omena tuo siihen kosteutta jolloin mantelit ja raesokeri toimii mukavana kontrastina rakenteessa.

Mustaa kultaa (kaarnikkamehua) ja miten selättää marjastusahdistus

Lienee paras todeta nyt ihan heti aluksi että inhoan marjastusta. Olen siinä hidas ja epätehokas ja mua alkaa ahdistaa jos joku kutsuu mut marjastamaan. Kuulen saman tien pääni sisällä nalkuttavan äänen joka valittaa siitä etten osaa poimia marjoja tehokkaasti ja että mun jäljiltä puskat on vielä ihan täynnä ja maassakin on hyviä marjoja tallottuna. Valikoin parhaat pusikot, en jaksa kerätä yksittäisiä ja mun hermot alkaa palaa noin puolen tunnin jälkeen (se on sattumoisin myös sama aika jonka jälkeen selkä alkaa mennä pysyvästi jumiin jota saa parannella kotona viikkoja ennen kuin se on ok). Sitten haluaisin vaan kotiin vällyjen väliin juomaan kaakaota ja lukemaan hyvää kirjaa (enkä ainakaan putsaamaan ämpäritolkulla mustikkaa, puolukkaa tai mitään muutakaan). En ole koskaan keränny opintoihini rahaa marjoilla tai saanut merkittävää ruokapöydän täydennystä metsästä.

Ja silti mua ahdistaa kun kuulen uutisia siitä miten paljon marjoja jää metsään. Mulla ei nimittäin ole mitään ongelmaa syödä marjoja ja ne istuisivat mun syömisideologiaankin oikein kivasti. Kunhan vaan joku muu keräis. Toisaalta mua ei tietysti huvita maksaa marjoista maltaita kun niitä ois metsät pullollaan jos vaan saisi itsestään irti sen että keräis. Varsinainen dilemma vai mitä?

Joku vuosi sitten päätin alkaa selättää marjastusahdistusta vähitellen. Omaksua kokonaan uudenlaisen ajattelun aiemman asemesta kun se aiempi itsensä syyttely sekä metsän ulkopuolella ("Kyllä mun pitäis kerätä marjoja, selkä on tekosyy: katsopa missä kunnossa mummot marjojen perässä huhkii! Suunnillen pattereita vaihdellaan puskan välissä ja yhtään valitusta ei kuulu... ilmaista ruokaa metsät pullollaan, älytöntä ostaa kaupasta") että siellä metsässä ("On se onnetonta ettei aikuinen ihminen saa yhtä ämpäriä täyteen... pitäisi poimia järjestelmällisemmin, tehokkaammin, nopeammin! joku vielä tulee perässä ja itkee huonosti poimittuja puskia")... ei auta mitään! Koska lenkillä ne marjat katsovat syyttävästi ja radiossa uutistenlukija kauhistelee kuinka paljon jää hyödyntämättä ja kotona ilmaislehdessä on marjapiiraan ohje... oli pakko alkaa tehdä jotain.

Ihan ensiksi piti muuttaa omaa ajatusta. Ei ole pakko saada koko ämpäriä täyteen. Ei ole pakko suorittaa siellä metsässäkin. Ei ole pakko olla yhtä tehokas kuin mummo tai thaimaalainen marjan kerääjä. Me ei eletä pula-aikaa. Me ei kuolla nälkään vaikka en keräis marjan marjaa. Ei edes sairastuta keripukkiin! Mikä onni! Jos mummun nuoruudessa ois eletty näin yltäkylläisesti niin sekin saattai loikkia mättäältä toiselle sen kummemmin murehtimatta sitä että taakse jäi joku mustikka. Ja mun leväperäisen poiminnan jälkeen ei tartte kenenkään itkeä siitä kuinka metsästä ei löydy poimijoiden jäljiltä marjan marjaa. Eikä mun jälkeeni jää yhtään nälkään kuollutta karhua. Se on varma se.

Iso ämpäri ahdistaa. Jos on oikein huono päivä niin se pieni ämpärikin ahdistaa. Varsinkin jos sattuu kaatumaan polulla kun ämpäri on jo (huom: jo ei vasta!) puolillaan. Mulla onkin marjastuksessa mukana purkki. Eikä sekään saa ainakaan opetteluvaiheessa olla iso. Ota siis mukaan pienin purkki jonka omistat (ja jos et omista pientä niin hommaa semmoinen). Kerää se täyteen (ja iloitse ekan kerran siitä että joku asia on lopulta täynnä) ja jos poimimisintoa on vielä jäljellä niin poimi suuhun. Olen syönyt monta monta iltapalaa suoraan metsästä suihini ja monena iltana en ole viitsinyt edes kerätä siihen purkkiin (joka toimii sitten aamupalana).

Kaikkia marjoja ei ole pakko kerätä yhdestä kohtaa. Eikä kyllä ole olemassa lakia tai asetusta joka sanoisi että purkin kaikkien marjojen on pakko olla samaa lajia. Kunhan ovat syötäviä. Eli jos kiinnostus mustikoista siirtyy kesken kaiken puolukkaan niin anna palaa, elä villisti, pistä elämä risaiseksi ja kerää sekamarjoja!

Kaikkien ei myöskään ole mikään pakko kerätä juuri mustikkaa ja puolukkaa. Valikoi reilusti se marja josta tykkäät tai se jonka kerääminen tuottaa vähiten tuskaa. Minä olen keskittynyt pääasiassa keräämään kaarnikkaa eli variksen marjaa. Se on kiitollinen kerättävä, sillä meillä sitä kasvaa paljon ja se tekee paljon marjoja. Pohjois-Suomessa lajike on muuten eri kuin etelässä eli meillä marjat ovat maukkaampia kuin etelässä. Kaarnikan ravintoarvo on hyvä, se on helppo poimia ja siitä saa ihanaa hilloa ja mehua. Minua kiehtoo myös se ajatus että kerään metsästä jotain sellaista mitä moni muu ei osaa hyödyntää ollenkaan. Lähes roskamarjana pidetty kaarnikka kun on oikeasti minulle metsän mustaa kultaa.

Kaarnikka on musta (tai lähes musta) marja joka karvaa ikivihreissä varvuissa. Mustat marjat uppoavat helposti varvikon varjoihin varsinkin kun taitavat kasvaa siellä edellisen vuosikasvun rajalla. Mutta marjat kasvavat ryppäinä ja lähtevät lähes roskattomina irti kevyesti vetämällä varvusta. Eivät ole kauhean maukkaita näin, mutta jalostuvat kyllä melkoisiksi herkuiksi. 

Marjoja poimiessa ei ole pakko toimia kuin kone. Voi ihan luvallisesti istahtaa alas, miettiä syntyjä syviä, vaihtaa paikkaa, leikittää koiraa tai ajatella. Minä olen miettinyt marjamättään ääressä mummoja. Kummastakin omasta on aika jättänyt ja varsinkin isän äiti yhdistyy mielessä moneen marjaherkkuun ja toisaalta juuri sinne marjastustraumojen alkulähteille. En tykkää käydä hautausmaalla muistelemassa vainajia eikä minulla ole muutenkaan siihen mitään sääntöä (en muista syntymäpäiviä, kuolinpäiviä tai muita vastaavia), mutta marjavarpujen luona ajatus kulkee usein mummoihin. Minä vietän hiljaisen hetken mieluummin marjassa ja lähetän sieltä kiitoksen marjamehureseptistä kuin että menisin haudalle. Luulen että se sopii mummoillekin aivan hyvin.

Nyt taitaa olla takana ehkä neljäs vuosi marjastuskammon selätystä ja ensimmäistä kertaa minulla on niin paljon marjoja että pystyin kokeilemaan mehun/nektarin valmistusta. Lapsuudessa ei ollut olemassa mummon kaarnikkanektaria parempaa juomista. Alkuperäinen resepti on hukkateillä joten kokeilin kahdella eri versiolla:

Kaarnikkanektari
5dl kaarnikkaa
5 dl vettä
1 dl sokeria
Keitä marjoja mehussa ja soseuta (käytin sauvasekoitinta), lisää sokeri ja kiehauta + pullota.

Tämä jäi vähän laimeaksi minusta joten vähemmän vettä ja ehkä enemmän sokeria toimisi paremmin.


Nyt tekeytymässä on myös toinen mehuversio

Variksenmarjajuoma
2,5 l kaarnikoita
0,75 l vettä
1 tl viinihappoa
sokeria
Survo marjat. Lisää vesi ja happo. Anna seistä huoneen lämmössä 1-3 vrk. Siivilöi. Lisää sokeria (sekoita kunnes sokeri sulaa) ja pullota.

Ensimmäisessä ohjeessa kiehtoi se että marjat jäävät mehuun. Muistan että mummon mehussa oli sattumia. Tosin ei ehkä noin paljoa? Toisessa taas kiehtoo se että mehua ei keitetä jolloin vitamiinien pitäisi säilyä paremmin. Jää nähtäväksi miltä tämä toinen maistuu...

Tällaiseksi mehuksi se roskamarja muuntuu. Ja on muuten hyvää. 

Katkarapukeittoa

Nyt alkaa olla olla jo sen verran viileää että ruokarintamalla mieli kääntyy keittojen ja patojen puoleen. Tämä katkarapukeitto oli alunperin pata ruoka joka kehoitettiin syömään valkoisen riisin kanssa. No valkoisen riisin ravintoarvo on mitä on, joten se on aikojen saatossa jätetty pois ja padasta on kehkeytynyt keitto. Laitan tähän nyt ensin tämän pikaversion joka on siitä hyvä että jos lisää katkaravut vasta ihan lopuksi (melkein jopa lautaselle vasta niin keitto toimii näppärästi eväänäkin (eväänä katkikset kun lämpenevät ihan riittävästi siellä työpaikan tms mikrossa). Katkarapuja kun ei missään nimessä kannata kuumentaa yhtään enempää kuin on aivan pakko: niistä tulee sitkeitä jos kuumennetaan liikaa. Huomaa että valtaosa pakastealtaan katkaravuista on kypsiä tai ainakin esikypsennettyjä ja suolattuja joten suolan määräkin kannattaa säätää valmiiksi vasta ihan lopussa. Kypsä katkarapu on vaaleanpunainen ja raaka harmahtava. Kuorineen ostetuista katkaravuista (tai vaikka rapujuhlien jämä kuorista) saa keitettyä liemenkin. Kerron reseptin lopussa kuinka se käy. Karppaaja saattaa olla niinkin rohkea että laittaa keittonsa silmäksi smetanaa, creme fraichea tai vastaavaa... 

Katkarapukeittoa (3-4 annosta)

25g voita (tai hätätilassa tilkka öljyä)
pätkä purjoa jos sitä kaapissa on (kesällä käytämme kyllä kevätsipulia ja talvella usein mitä sipulia vaan käsillä sattuu olemaan)
pari (kolme) valkosipulin kynttä

Pilkotaan sipulit ja kuullotetaan ne pikaisesti rasvassa. 

1 - 2 prk tomaattimurskaa
(meri)suolaa ja 1 - 2 tl cayenne pippuria tai chiliä (olen käyttänyt menestyksekkäästi myös kuivattuja chilejä joita mies toi Intiasta sekä chilitahnaa jne)
ripaus mustapippuria ja sokeria (sokeri taittaa kitkeryyttä tomaatista, mutta ei ole välttämätön jos välttelet sokeria)

Lisätään sipulisilppuun ja haudutetaan sen aikaa kun aikaa on. Lisätään vettä tai mieluummin katkarapulientä (valmistus kerrottu lopussa) sekaan jos menee kovin kuivan oloiseksi. Myös pieni loraus valkoviiniä toimii kivasti keiton jatkeena. Se sopii myös nautittavaksi ko keiton kanssa. Niin paitsi jos kyse on työeväästä jolloin se ei ehkä ole kovin suotavaa.  
(Ohje käskee hauduttaa vähintään 30 minuuttia, mutta me on kyllä syöty pikaisemmallakin haudutuksella. Toisaalta parhaimmillaan tämä on oikeasti rauhassa hauduteltuna)

2dl kuohukermaa (voi käyttää enemmänkin, kerman asemesta myös smetana taikka vaikka creme fraiche sopii)
sekä paljon katkarapuja: 400g kuorittuja tai 750 g kuorellisia

Lisätään kerma ja katkaravut ja lämmitetään vielä sen verran että keitto pulpahtaa. Huom: katkarapuja ei saa keittää hengiltä!

Tarjoillaan vaalean leivän kera (jos sitä sattuu olemaan ja jos sitä sattuu syömään) ja jos pihalla kasvaa vielä ruohosipulia niin sitä voi palastella keiton päälle väriksi. 


Jos aikaa on enemmän niin sama keitto tehdään katkaravun kuorien liemeen, mutta näin pikaversiossa pärjätään hyvin ilmankin.

Katkaravun (tai ravun kuoriliemi)
Sulata kuorelliset katkaravut ja kuori ne. Käytännössä niiltä taitetaan pyrstö ja pää ja sen jälkeen poistetaan kuori. Muista irrottaa tummana näkyvä suoli! Keittele muita kuin suoli osaa vedessä max 15 min (ravun kuoria voi keittää 30 min, mutta katkiksista tulee ikävän makuisia liian pitkällä keittoajalla). Vettä sen verran että peittyvät. Lisää ripaus suolaa. Siilaa kuoret pois ja käytä liemi keittoihin. 

Valmistautumista piknikkiin... (kookosmustikkapiiras)

On leivottu, marinoitu, grillattu ja tehty monenmoista ruokaa. Kuvattukin jotain, mutta kesällä ei ehdi koneelle eikä bloggaamaan... Nyt ollaan kuitenkin suuntaamassa piknikille ja vieraassa keittiössä mustikkapiiraaseen ei löytynytkään kaurahiutaleita joten varsin huomattavan sovelluksen jälkeen uunissa paistuu tällainen mustikkapiiras! Mitään tietoa piiraan maistuvuudesta tai ulkomuodosta ei vielä ole, mutta varmuuden vuoksi lienee parempi kirjoittaa ohje ylös ;)

Pohja

175 g voita

3,5 dl vehnäjauhoja

reilu 1 dl sokeria

2 dl kookoshiutaleita

1 tl soodaa

1 tl vaniljasokeria

tilkka kermaa / maitoa

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Sulata voi ja sekoita siihen taikinan muut ainekset. Kermaa/maitoa sen verran että taikina muodostuu koostumukseltaan sopivaksi Painele taikina uunipellille. Paista noin kymmenen minuuttia ja ota pohja pois uunista.

Päälle: mustikoita ja sokeria sekä raastettua valkosuklaata (itsellä oli n. 80g). Jos mustikoita on reilusti tai ne ovat pakastettuja niin niihin kannattaa sekoittaa 1-2 rkl perunajauhoja imemään kosteutta. Paista piirasta vielä n. 25 minuuttia. 

Jauhotonta leivontaa...

Allergiat, diabetes, keliakia, ruokavaliot, laktoosi-intoleranssi... Minulla on ollut ilo olla juhlissa se jonka ympärillä hössötetään ja kysellään että "Mitähän sinä raukka oikein voisit syödä?". Se on inhottavaa. Ennemmin olisi syömättä mitään kun kuuntelisi joka kerta samoja ihmettelyjä siitä kuinka vaikeaa voi olla muistaa tai keksiä sopivia syömisiä. Toisaalta minusta on ihanaa ruokkia ihmisiä. On kiva paneutua laittamaan ruokaa ajatuksella ja ajan kanssa. Jokin osa minusta kihertää tyytyväisyyttään kun ihmiset istuvat ruokapöydän ääreen ja syövät. Olen myös tottunut laittamaan ruokaa monelle. Meitä oli kotona seitsemän ja minä olin vanhin lapsi. Opin siis laittamaan ruokaa seitsemälle. Alussa omillaan asuessa meni tovi jos toinenkin ihmetellessä miten tehdään ruokaa kahdelle tai vielä vaikeampaa: yhdelle? Parhaimmillaan ruoka kerää ihmiset yhteen, saman pöydän ääreen keskustelemaan asioista. Huomioimaan toisiaan. Ja kokille paras kiitos on se että ihmiset viipyvät pöydässä, santsaavat ja joskus kun oikein hyvin käy... pyytävät reseptiä. Mutta se koko kuvio on minusta jotenkin pilalla jos siellä joku yksi kuivanut käntty erityisruokavaliota varten. Tai jos täytyy alkaa selittää mitä kukakin voi syödä. Siksi (ja haastaakseni taitoni) pyrin aina tekemään ruokia joita mahdollisimman moni pöydän ääressä istuva voisi syödä. On kiva voida sanoa kysyjille että "Kaikki ruoka sopii sinulle. Ole hyvä ja ota mitä haluat."

Tällä kertaa haaste oli synttäritarjottavat. Työpaikalla on tapana että sinne tuodaan jotain synttäreillä ja muissa juhlissa. Isossa työyhteisössä on jokunen diabeetikko (jotka eivät syö sokeria), jokunen karppaaja ja jokunen joille viljat eivät muuten sovi. Viimeksi vein mutakakkua. Nyt teki mieli kehitellä jotain raikkaampaa. Jotain keväistä... 

Pohjaton kiivi-kakku

500g raparperia (kannattaisi lisätä! mutta en ole ehtinyt kokeilla mittasuhteita lisätyllä määrällä)
5 kiiviä
4dl kermaa
180g tuorejuustoa
1-2tl vanilliinisokeria
1prk rahkaa
8 lehteä liivatetta
makeutusjauhetta
(2 sitruunan kuoriraaste ja 2-3 rkl sitruunamehua)

Kuori ja pilko kiivit kiekoiksi. Vuoraa kulho tuorekelmulla ja asettele kiivin palaset kulhon pohjan ja reunojen peitoksi. Kuori ja pilko raparperi. Kiehauta se kattilassa niin että rakenne hajoaa (vettä ei tarvita kuin korkeintaan pohjan peitto). Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää joukkoon tuorejuusto, vanilliinisokeri ja makeuta makeutusaineella (vapaa valinta: meillä oli aspartaamia, mutta esim stevia käy varmasti myös. Jos sokeri ei ole pois-suljettu niin käyttäisin fruktoosia). Lisää joukkoon jäähtynyt raparperi (jos sinulle käy kuten meille ja huomaat ettei raparperi maistu täytteessä tarpeeksi niin mausta sitruunalla!). Liuota liivatteita kylmässä vedessä ja sulata ne tilkkaan kuumaa vettä (pari ruokalusikallista riittää). Kaada liivate ohuena nauhana kermaseokseen koko ajan sekoittaen. Kaada seos varovasti kiiveillä vuorattuun kulhoon ja anna hyytyä useampi tunti (kakun voi tehdä valmiiksi edellisenä päivänä).
Ajatus keikautettavasta kakusta tuli Kinuskikissan blogista jossa näin vastaavan mansikoille tehtynä. Mansikoita ei oikein vielä saa (ainakaan hyviä) joten päätin kokeilla samaa kiiveillä. Toimi hyvin, paitsi että kaupan raparperi ei selvästi ole yhtä vahvaa tavaraa kuin vaarin pihan perältä haettu ja raparperi ei kakussa sitten juuri maistunutkaan. Jos kiivejä olisi ollut enemmän niin niitä olisi voinut pilkkoa täytteeseen lisäksi (!) ja toisaalta tämän kanssa voisi kokeilla kerroksia jolloin kakusta tulisi täytekakkumaisempi... Pyynnöstä lisään kuitenkin reseptin jo näin.

Kiivikakku näytti pieneltä, joten se sai parikseen

Sitruunapiirasta mantelipohjalla

(pohjan ohje muokattu Karppaus.info sivuilla olleesta täytekakkupohjan ohjeesta piiraspohjaksi)

4 kananmunaa

2dl fruktoosia

2dl mantelijauhoa

4tl vanilliinisokeria

4tl leivinjauhetta

1-2rkl voita (vuoan voiteluun)

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Vatkaa kananmunat ja fruktoosi vaahdoksi (jos sinulla on kone käytössä niin vatkaa reilusti jopa 10 minuuttia). Sekoita kuivat aineet erillisessä kulhossa ja lisää ne varoen vaahdon joukkoon. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja paista uunissa n. 10 minuuttia. (Alkuperäisessä ohjeessa käskettiin kaataa taikina vuokaan mutta mantelijauhoilla siitä ei tullut kaadettavaa vaan paineltavaa. Kokeilin myöhemmin samaa pohjaa niin että puolet jauhoista olivat soijajauhoa ja toinen puoli kookoshiutaleita tai paahdettua mustikka-pellavansiemenrouheseosta ja molemmilla komboilla taikina oli kakkumaisempaa kaadettavaa ja ilmavampaa...)

Tee täyte piiraan paistuessa: 

2-3 kananmunaa

2dl fruktoosia

2dl paksua jukurttia (meillä taisi olla turkkilaista, mutta samapa se mitä se on)

1tl vaniljasokeria

2 sitruunan raastettukuori ja puristettu mehu (+hedelmälihat)

Raasta sitruunoista kuori ja purista ne mehuksi. Sekoita täyteaineet ja kaada ne piiraan päälle. Kypsennä piirasta vielä uunin alaosassa 150-175 asteessa n. puoli tuntia. 

Periaatteessa voisi kokeilla paistaa pohjan samalla kuin muun piiraan, mutta näillä karppaajan ohjeilla on paha taipumus lätsähtää joten en ottanut riskiä vaan paistoin erikseen. 

Raguta haudutellen

Vaatii isohkon padan ja rutkasti aikaa. Mutta toisaalta tässä saa monen päivän ruuan eikä sitä aktiivista työaikaa ole paljoakaan. Pataa vois varmaan haudutella uunissakin tai leivinuunissa, mutta meillä se kiehui perinteiseen tyyliin ihan vaan hellalla missä kävin sitä hämmentelemässä ja fiilistelemässä tuoksulla. Tämä on varmaan ensimmäinen kerta kun syön possua niin että oikeasti pidän siitä. Ja eka kerta kun mut saa syömään possua monta päivää peräkkäin ;) (jos siis jotain leivänpäälliskinkkuja ei lasketa)


[b][i]Ragu Tigrun tapaan[/i][/b]


alle kilo tomaatteja
2 prk tomaattimurskaa (mieluusti ois saanu olla saman verran enemmän oikeita tomaatteja)
2tlk tomaattipyrettä
2 pienehköä sipulia
4 kynttä valkosipulia
(jossain käskettiin pistää selleriä, mutta meillä ei ollut)
öljyä (taisin käyttää rypsi) + voita
2-3dl punaviiniä (täyteläistä)
suolaa
mustapippuria
(mukaan voi laittaa pari laakerilehteä)
5dl lihalientä
1 porkkana
800g - 1kg possupaistia


Pilko tomaatit, kuori ja pilko sipulit + valkosipuli. Kuori ja pilko porkkana. Kuullota sipuleita hetki öljy + voi seoksessa. Lisää tomaatit ja kuullota niitäkin hetki. Lisää sen jälkeen tomaattimurska ja -pyree. Anna kuumeta kiehuvaksi. Lisäile joukkoon lihalientä (tässä vaiheessa 2-3dl), porkkanapalaset ja viiniä. Laske lämpötilaa sen verran että pata juuri ja juuri kiehuu. Anna muhia tunti tai pari liedellä välillä sekoitellen. Nosta joukkoon huoneen lämpöinen possupaisti (paisti saa olla lämpenemässä suunnilleen sen tunnin jonka kastike on tähän asti muhinut). Se saisi mielellään olla vain kevyesti suolattu. Itse käytin marinoitua (suolattua ei löytynyt tähän "hätään") josta pesin marinadin pois. Nosta lieden lämpöä sen verran että kastike jaksaa kiehua vaikka sinne lisättiin liha. Keittele paistin kanssa vielä pitkään eli 3-4h ainakin (sekoittele välillä ja lisää tarvittaessa lihalientä). Se on valmis kun se ns. hajoaa käsiin kun sitä tökkäisee vähän eli liha on niin läpikypsää ja mureaa että sitä ei tarvi leikata. Tarkista keitoksen maku ja lisää tarvittaessa viiniä/lihalientä tai suolaa. Rouhi joukkoon reilusti mustapippuria. 


Perinteisesti ragu tarjoillaan niin että liha nostetaan erikseen ja tarjotaan esim salaatin kanssa. Tomaattikastike taas tarjoillaan pastan kera (spagetin). Keitetään pasta ja valutetaan se. Lisätään pastan joukkoon tomaattikastiketta ja tarjoillaan se parmesanin ja tuoreiden yrttien (basilika) kanssa. Jotkut lisäävät pastakastikkeeseen hieman kermaa. Me on syöty tätä patana (lisättiin smetanaa silmäksi), pastan kera (feat. parmesan) ja paistina perunoiden + porkkanan kera sekä salaatin kanssa ja leivän päällä. On hyvää!

Pollo limoncello

Jos rakastaa sitruunaa, inkivääriä, kanaa, parmesaania ja pastaa niin tämän ruuan kanssa ei voi mennä pahasti pieleen (oikeastaan ihmettelen vain miten tätä ei ole tullut tehtyä aiemmin)... Jääkaapissa odotti kanafileesuikalepaketti laittajaansa ja teki mieli tehdä jotain "erilaista". Onneksi samaisessa kaapissa oli myös sitruuna (en muista mihin se piti alunperin käyttää?) ja inkivääriä siellä on aina talvisin (se lämmittää niin ihanasti keitoissa, juomissa...). Inkivääri ja sitruuna tekivät pastasta jotenkin kivan raikasta ja parmesan sekä kerma taas toivat siihen syvyyttä ja täyteläisyyttä. 

Pollo limoncello

300-400g marinoimattomia (!) kananfileesuikaleita

1 sitruunan raastettu kuori

2tl-1rkl raastettua inkivääriä

kourallinen pinjansiemeniä (50g?)

oliiviöljyä

hunajaa

100g  siitakesieniä (en ole aivan varma määrästä, mutta sellainen kaupan rasia kuitenkin) 

2dl kuohukermaa

1 kananmuna

merisuolaa

soijaa

parmesaaniraastetta/lastuja

(tuoreita yrttejä)

spagettia (määrästä ei mitään hajua, nappasin näppituntumalla)

Raasta sitruunan kuori ja reiluhko pala inkivääriä. Marinoi suikaleita näillä + soijalla mielellään vähintään pari tuntia. Keitä spagettia runsaassa vedessä (ripaus suolaa ja öljyä keitin veteen).  Paahda pinjansiemeniä pannulla hunajan ja oliiviöljyn kera. Lisää joukkoon siitakesienet ja mausta ne soijalla. Paista kanan palaset. Kun spagetti on al dente, valuta se ja lisää se pannulle kananpalojen, siementen sekä sienien joukkoon. Lisää kerma ja kananmuna (nämä voisi olla hyvä sekoittaa, mutta hyvä tuli vaikka sekoitti vasta pannulla). Kuumenna pikaisesti. Tarkista maku ja lisää (meri)suolaa tarvittaessa. Rouhi päälle reilusti mustapippuria ja lisää lautaselle vielä parmesaania. Puolikuiva valkoviini toimii mainiosti tämän kanssa ja tietysti se syntisen ihana vaalea leipä ja tuoreet yrtit (basilika). 

Kovin nättiä tästä ei tullut. Ripauksella kurkumaa olisi saanut pastan kivan keltaiseksi, mutta sitä ei ollut ja maku lienee pääasia. :)

Empire Roast Chicken -almost

Mies sai joululahjaksi valurautapadan vanhemmiltani ja minä annoin sille Jamie Oliverin kirjan "Jamie's Great Britain - over 130 reasons to love our food" sekä samaisen miekkosen käsialaa olevan ravistettavan morttelin. Kun mies ei sitten itse ymmärtänyt näillä eväillä lähteä valmistamaan pataruokia niin piti ottaa ohjat omiin käsiin. Ensimmäisenä mielessä siinsi syystä taikka toisesta kana. Kokonainen pakastekana joita olen itse ostanut tähän mennessä vain koirille hätävararuuaksi. Voisiko siitä saada aikaan jotain järkevää?Reseptiksi valitsin Empire Roast Chicken:n joka ei kylläkään ole ollenkaan pataruoka vaan pitäisi paistaa rapeaksi uunissa/grillissä. Ja johon kuuluisi valmistaa kastike ja tehdä perunat erikseen jne. Eli yllättäen en taaskaan noudattanut ohjetta kuin osittain. Lisäksi kurkuma unohtui hankkia... Mutta ihan hyvää tää ruoka oli kuitenkin

(Almost) Empire Roast Chicken

1 kokonainen kana (sulatettuna!)

kukkuralliset ruokalusikalliset hienoksi pilkottua chiliä, tuoretta inkivääriä ja valkosipulia

1 reilu rkl tomaattipyrettä

1 reilu rkl korianteria, garam masalaa ja juustokuminaa (eli jeeraa) (olisi pitänyt olla myös kurkumaa, mutta eipä ollut ja ilmankin pärjäiltiin)

2 reilua rkl maustamatonta paksua jukurttia (partaäijä tms)

2 sitruunaa

2 rkl merisuolaa

Pilko tuoreet mausteet pieneksi ja sekoita kaikki marinadin ainekset. Purista sitruunoista osa mehusta marinadiin. Hiero mausteet kanan pintaan ja nahan alle. Älä unohda että kana kannattaa maustaa myös sisäpuolelta. Anna maustua yön yli. Tunge sitruunat kanan sisuksiin antamaan makua. 

Meillä ajatuksena oli että koko ruoka valmistuu samassa joten lisukkeena tarjoiltiin perunoita, porkkanoita, sipulia ja tomaattia. 

Kanan kaverit:

800g perunaa + porkkanaa (meillä enemmän porkkanaa eli 3 isoa porkkanaa ja pari isohkoa rosamunda perunaa. Rosamunda on mielestäni paras peruna tällaisiin ruokiin, mutta muukin jauhoinen käy)

2-3 sipulia (käytin shalotti koska pidän niistä eniten)

merisuolaa ja mustapippuria

sitruunamehua

2-3 rkl öljyä (ohjeessa lukee että oliivi, mutta taisin kyllä käyttää rypsiöljyä)

hieman voita (taisi unohtua matkasta)

Reilusti tuoretta chiliä, juustokuminaa, garam masalaa, valkosipulia ja inkivääriä. 

10 (?) kirsikkatomaattia

(korianteria olisi pitänyt olla, mutta ei ollut.)

PIlko ja sekoittele mausteet. Kuori perunat, porkkanat ja sipulit ja pilko ne isohkoiksi lohkoiksi. Pilko tomaatit puoliksi. Sekoita kaikki ainekset. 

Kun kana on maustunut paista sen pinnat kiinni hellalla (padassa). Tämän jälkeen nakkaa kanalle kaveriksi peruna-kasvis seos. Anna kypsyä 180-200 asteessa pitkään kansi päällä. Nauti paksun jukurtin, tuoreiden yrttien ja salaatin kera. 

Routapaistia

Monessakin blogissa on kokkailtu viime aikoina routapaistia. Minä nappasin idean ja reseptin Pastanjauhajilta, jotka olivat valmistaneet omansa hirvestä. Meillä routapaistiksi taipui kaupan pakastealtaasta löytynyt n. 1,5 kiloinen lampaan paisti. Lammas onkin aivan mainio liha.

Routapaistin ajatus on että paisti kypsennetään matalassa lämpötilassa pikkuhiljaa jäisestä sopivaan kypsyysasteeseen ja maustetaan vasta paistamisen jälkeen, jolloin lämmin liha nostetaan marinointiliemeen josta se sitten imee sisäänsä makuja. Tuloksena on erityisen murea ja mehevä paisti joka vaatii aikaa, mutta ei ole vaikea valmistaa.

Routapaistin valmistus:
Lämmitä uuni n. 80-100 asteeseen. Ja nosta jäinen paisti uuniritilälle.
Kun liha on sulanut laita siihen lihalämpömittari. Me paistoimme lampaan n. 65 asteeseen ja se oli aika sopiva loppulämpö mielestäni. Tuollaisella pikkupaistilla siihen lämpöön pääseminen kesti n. 6h. Paistin paistuessa uunissa keitellään marinointiliemi, joka jäähdytetään. Liha ei saa jatkaa kypsymistä enää liemessä. Kypsä liha nostetaan jäähtyneeseen liemeen ja annetaan maustua 8-12h (meillä taisi olla jopa yli 12h). Lopuksi liha valutetaan, suikaloidaan ohuiksi suikaleiksi ja nautitaan esim leivän päällä tai salaatissa tms.

jälkimarinadiin:
1 l vettä
1 dl soijakastiketta
1 dl sokeria
200 g karkeaa merisuolaa
1 rkl rosmariinia
5 kokonaista mustapippuria
5 katajanmarjaa
3 laakerinlehteä

Vähiin aikoihin epäilyttävimmän näköinen keitokseni tässä vaiheessa. Eli routapaisti valmiina tulemaan uunista ulos. Liha ei tässä vaiheessa näyttänyt eikä tuoksunut mitenkään erityisen houkuttelevalta (maustamaton lammas haisee lähinnä märiltä villasukilta) Huomaa että kypsyvä liha valuttaa aika tavalla nestettä allensa eli siellä alla kannattaa olla pelti tms keräämässä ne nesteet. 

Marinoitu ja leikattu paisti. Nam! Todella mehevää lihaa. Kypsyyastekin aika passeli. 

Sitruunaisia pikkuleipiä

Sain joululahjaksi pursottimen kiukuteltuani valmistujaisteni alla marengin pursotuksessa. 

Tarkkakorvainen pikkusisko oli pistänyt välineeni merkille ja hommannut paremmat. Kiitos!

Sitruunaiset pikkuleivät

300g voita

100g sokeria

300g jauhoja

1 kananmuna
1tl leivinjauhetta (tätä kaatui kyllä sekaan aika paljon enemmän... ei onneksi haitannut!)
1-2 tl vaniljasokeria
1 tl sitruunaesanssia
2 rkl oikeaa sitruunamehua (kun tajusin että meillähän on sitäkin)

Ensin vaahdotin voin ja sokerin vaahdoksi ja sitten lisäsin joukkoon muut ainekset (jauhot viimeisenä vähän kerrallaan). Pursotin uudella pursotuskoneella (sujui paremmin kuin marengin kanssa mutta vaatii vielä harjoitusta). Paistelin 180 asteessa sopivan aikaa.